Ihosairaudet

 

Loinen eli parasiitti on eliö, joka elää toisen eliön kudoksissa, iholla, turkissa tai läheisyydessä aiheuttaen isäntälajille vahinkoa. Yleensä loiset ovat erikoistuneet tiettyihin isäntäeliöihin eivätkä kykene häiritsemään toisenlaisia isäntäeliöitä tai lisääntymään niiden yhteydessä. Yleisimpiä loisia ovat kirput, lapamadot, täit ja malaria.

Psoriasis on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka aiheuttaa iho- ja niveloireita sekä altistaa liitännäissairauksille. Alttius psoriasikseen periytyy. Suomessa psoriasista sairastaa 2-3 prosenttia väestöstä eli noin 100 000-150 000 ihmistä. Osalla psoriasista sairastavista on sekä iho- että niveloireita, mutta ihopsoriasista esiintyy myös yksin, samoin nivelpsoriasista.
Iho-oireet ilmenevät tarkkarajaisina, punoittavina ja paksuuntuneina läiskinä, jotka hilseilevät.
Psoriasikseen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireet ovat useimmiten hyvin hallittavissa hoidolla. Tavoitteina ovat oireiden minimoiminen, hyvä elämänlaatu sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpito.Psoriasista sairastava osallistuu hoitonsa suunnitteluun. Hoito vaatii pitkäjänteisyyttä. Myös sopivan hoidon löytyminen voi vaatia kärsivällisyyttä. Hoidon tulee sopia potilaan elämäntilanteeseen.
Suppea-alaisen ihopsoriasiksen hoidoksi riittää paikallishoito. Perusvoiteet pehmentävät ja kosteuttavat psoriasista sairastavan ihoa. Vaikka perusvoiteet eivät sinällään hoida itse tautia, ne ovat tärkeä osa perushoitoa, koska ihon kuivuus ylläpitää psoriasiksen iho-oireita. Sopiva perusvoide helpottaa muun muassa kutinaa ja ihon arkuutta.
Jos paikallishoito ei riitä tai oireita on laaja-alaisesti, psoriasista hoidetaan UVB- tai PUVA-valohoidolla, joita annetaan aina lääkärin lähetteen perusteella. Valohoito lievittää oireita pidemmäksi ajaksi kuin paikallishoito.
Valohoito on ultraviolettisäteilyä, jota saadaan sekä auringosta että valohoitolaitteista. UV-säteily lievittää ihon tulehdusta. Valohoitoja annetaan psoriasiksessa hoitojaksoina, enintään kaksi jaksoa vuodessa. Yhdessä jaksossa on yleensä 15–30 hoitokertaa.

Herpes aiheuttaa rakkulaisen tulehduksen. Sen aiheuttaa virus. Herpeksen yleisyydestä ei ole saatavilla tarkkaa tietoa, mutta arviolta yli viidesosa suomalaisista sairastaa tietäen tai tietämättään sukupuolielinten herpestä. Myös henkilö, joka ei tiedä kantavansa herpestä, voi tartuttaa sitä eteenpäin. Herpes voi oireilla kerran elämässä tai jopa viikoittain; tai mitä tahansa tältä väliltä. Oireet voivat uusia ajoittain samaan kohtaan kehoa, missä ensimmäinen infektio on ollut. Herpesrakkuloita voi olla eripuolilla kehoa.

Tavallinen herpeksen muoto on huuliherpes, jossa huuleen tai muualle kasvoille tulee rakkulainen ihottuma. Herpeksen ensioireet ilmaantuvat noin viikon kuluttua tartunnasta. Jatkossa virustulehdus saattaa oireilla vielä vuosienkin päästä tartunnasta. Joillakin oireet uusiutuvat ehkä kerran kuussa, joillakin muutaman vuoden välein. Osalla tulehdus ei uusiudu ollenkaan. Uusintatulehduksen ovat monesti lieviä.  Infektion laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi yleiskunnon huononeminen, stressi, hormonaaliset tekijät tai mekaaninen ärsytys.

 Kynsivallintulehdus
 Märkäinen, äkillinen kynsivallintulehdus (paronychia) on usein seurausta haavasta, palovammasta, sivukynsivalliin tunkeutuvasta kynnestä tai muusta kynsivallin vammautumisesta. Aiheuttaja on useimmiten ihoinfektioita aiheuttava bakteeri Staphylococcus aureus. Krooninen kynsivallintulehdus voi syntyä hiljalleen märässä työssä tai ihosairauden, esimerkiksi ekseeman tai psoriaasin seurauksena. Kroonisen tulehduksen syy on usein monitekijäinen. Henkilöillä, joilla on huono verenkierto käsissä ja jaloissa, kynsivallit voivat tulehtua talvella ilman muita altistavia tekijöitä.
 Äkillisessä kynsivallintulehduksessa kynsivalli punoittaa ja on turvoksissa, ja sen alta valuu märkää. Sormi tai varvas voi särkeä ja kuumoittaa. Kun tulehdus pitkittyy, kroonistuu, kynsivalli ei enää sanottavasti punoita eikä sen alta valu märkää. Kynsi kuitenkin kärsii. Siihen tulee poikittaisia vakoja ja kuoppia. Kynsivalli turpoaa ja irtoaa kynnestä.
 Tärkein kroonisen kynsivallin hoitokeino on märkyydeltä, mekaaniselta hankaukselta ja likaantumiselta suojautuminen työhön sopivilla suojakäsineillä ja tarvittaessa aluskäsineillä. Tulehtunut kynsivalli huuhdellaan vedellä, kuivataan ja voidellaan 1–2 kertaa päivässä hydrokortisonivoiteella, jossa on bakteerien ja hiivojen kasvua estäviä aineita. Niitä käytetään ainakin 4 viikon ajan. Kuiva iho rasvataan kosteusvoiteella.

 Syylä
Tavallisia syyliä on ennen kaikkea käsissä ja jaloissa, joskus kasvoissa ja muuallakin kehossa. Niiden aiheuttajat ovat ihmisen papilloomaviruksia (human papilloma virus, HPV), joita tunnetaan toista sataa erilaista. Niistä ainakin viisi alatyyppiä voi aiheuttaa tavallisia syyliä. Yhdessä syylässä saattaa olla kahtakin eri virusta. Syyliä esiintyy tavallisesti lapsuusiässä ja nuorena aikuisena, mutta syylän voi saada missä iässä tahansa. Ne häviävät useimmiten ilman hoitoa, sillä elimistö tekee viruksia vastaan vasta-aineita. Lapsilla syylät parantuvat noin 70 %:ssa tapauksista kahden vuoden kuluessa. Aikuisilla syylät häviävät huonommin ja voivat kestää 5–10 vuottakin. Atooppinen ihottuma voi hidastaa ja immuunivastetta heikentävät lääkitykset ja sairaudet voivat jopa estää syylien paranemista. Syylä on hyvänlaatuinen ihomuutos.
Aluksi syylä in ihonvärinen kohouma, joka kasvaa ja muuttuu karheaksi. Vanhimmat ja suurimmat syylät halkeilevat, ja ne saattavat olla hyvinkin kipeitä. Jalkapohjien syyliä on kahta päätyyppiä: yksittäisiä syyliä, joiden ympärille voi jalkapohjassa muodostua kovettuma tai sisäänpäin kasvavia pieniä syyliä vieri vieressä jopa monen senttimetrin suuruisella alueella ns. mosaiikkisyylänä. 
 Syylät voivat jalkapohjissa olla kivuliaita. Yksittäisen jalkapohjan syylän erotusdiagnoosina on känsä, jota lääkäri voi toisinaan joutua vuolemaan saadakseen syylän näkyviin. Käsissä syylät leviävät usein kynsien vieruskudoksiin.
Syyliä ei tarvitse välttämättä hoitaa. Ne ovat hyvänlaatuisia ja häviävät itsestään vasta-ainetuotannon alettua. Syylän aiheuttama kipu tai kosmeettinen haitta ovat hoidon aiheita. Hoidon tavoite on pienentää näkyvää syyläkudosta ja herättää immuunivaste syylävirusta kohtaan. Jos jalkapohjien syylät haittaavat liikkumista tai käsien syylät ovat kipeitä tai haittaavat kosmeettisesti eivätkä ole vastanneet asianmukaisesti toteutettiin omahoitoon, lääkäri voi nopeuttaa syylien häviämistä.

 Karvatupentulehdus
 Karvatuppitulehdus muistuttaa aknetauteja, mutta voi esiintyä kaikkialla, missä on ihokarvoja. Sen aiheuttaa tavallisimmin keltainen stafylokokki. Joskus syynä on jokin muu bakteeri, esimerkiksi Proteus tai Pseudomonas tai rasvaisilla ihoalueilla rasvahiiva (Malassezia- tai Cryptococcus-hiiva. Diabetes, ylipaino, ihon rikkoutuminen (esimerkiksi ihokarvoja ajaessa), hiertyminen, hikoilu ja hautuminen voivat altistaa karvatuppitulehdukselle.
 Karvatuppitulehduksia on eniten rasvaisilla ihoalueilla (päänahka, parran alue, hartiat, selän ja rinnan keskiosat sekä nivusseutu ja pakaravako). Niitä voi olla myös muilla karvoja kasvavilla alueilla, esimerkiksi raajoissa. Tyypillisessä tapauksessa ensin ilmestyy pari kipeää, usein kutiavaakin, muutaman millimetrin läpimittaista märkäpäätä, joissa on karva keskellä.  Muutamassa päivässä uusia follikuliitteja kehittyy samalle alueelle lisää. Yksittäiset follikuliitit parantuvat parissa viikossa. Parran alueella ja päänahassa karvatupet ovat niin syviä, että yksittäiset märkäpesäkkeet kestävät kuukausia. Ne voivat joskus muuttua kroonisiksi. Päänahan follikuliittiin voi kehittyä pieniläiskäinen kaljuuntuminen (folliculitis decalvans).
 Follikuliitin perushoito on pesu vedellä ja saippualla kahdesti päivässä. Pesun jälkeen kuivataan puhtaalla pyyhkeellä ja alueelle levitetään antiseptistä voidetta muutaman päivän ajan. 2–3-prosenttinen rikkivoide on toisinaan parempi hoito kuin antiseptinen voide. Sellainen sekoitetaan apteekissa.

Silmätulehdus
Silmätulehdukseen viittaavat punainen silmä, silmän kipu ja alentunut näkökyky.
Osa silmän tulehduksista ei vaadi välttämättä kiireellistä hoitoa, mutta eräät silmän alueen tulehdukset kuten esimerkiksi endoftalmiitti, orbitaselluliitti ja sarveiskalvon tulehdus vaativat nopeasti silmälääkärin tutkimuksen ja hoidon. Silmän alueen kipu ja näkökyvyn alentuminen ovat merkkejä sairaudesta, joka edellyttää lääkärin tekemää tarkistusta ja hoitoa lähimpien vuorokausien aikana. Jos oireet viittaavat sarveiskalvotulehdukseen (valoarkuus, silmästä vuotaa kirkasta eritettä), on lääkäriin hyvä hakeutua vuorokauden sisällä. Poikkeuksia ovat voimakasoireinen silmätulehdus ja silmäluomen voimakas turvotus pienellä lapsella ylähengitystieinfektion yhteydessä, etenkin jos silmätulehdukseen liittyy raju yleiskunnon lasku. Tällöin syynä saattaa olla silmäkuopan alueen tulehdus, jolloin lääkäriin on syytä hakeutua vuorokaudenajasta riippumatta. Samoin jos oireet viittaavat silmänsisäiseen tulehdukseen, tulee lääkärin vastaanotolle hakeutua ensi tilassa.
Sidekalvotulehdus, Sarveiskalvotulehdus, Luomitulehdus, Värikalvotulehdus, Silmän kovakalvon pintaosan tulehdus, Silmän kovakalvon tulehdus, Silmän sisäinen tulehdus, Silmäluomien märkäinen sidekudostulehdus ja Silmäkuopan alueen tulehdus ovat silmätulehduksia mitä ihmisillä voi olla.

Kynsisilsa 
Kynsisilsaa on noin 8 prosentilla väestöstä. Se on harvinainen lapsilla. Useimmat potilaat ovat keski-ikäisiä tai vanhoja miehiä, joilla silsa on varpaankynsissä. Käsien kynsisilsa on harvinaisempi. Useimmilla jalkojen kynsisilsaa sairastavista on silsaa eli sienitulehdusta myös laitimmaisissa varvasväleissä ja monilla myös jalkapohjissa. Kynsisilsaa aiheuttaa tavallisesti Trichophyton rubrum -niminen silsasieni.
Kynsisilsan diagnoosi on yleensä selvä ilman sieninäytteen ottoa, mutta pitkään hoitoon ei yleensä ryhdytä ilman diagnoosin varmistamista. Kynsipsoriaasi ja ikääntymisen ja huonon verenkierron paksuntama kynsi ovat tärkeimmät muutokset, jotka tulee ottaa huomioon erotusdiagnoosissa. Psoriaasipotilaalla voi tietysti olla kynsisieni, joka paranee sienihoidolla.
Silsadiagnoosi varmistetaan mikroskooppinäytteellä ja sieniviljelyllä. Näytettä ei kannata ottaa, ennen kuin ulkoisesta sienilääkehoidosta on kulunut vähintään kaksi viikkoa, sisäisestä hoidosta kuusi kuukautta. Kynsi puhdistetaan alkoholiseoksella, kynnestä leikataan tai vuollaan paloja sairaan ja terveen kynnen rajalta ja kynsilevyn alta raaputetaan mukaan näytettä esimerkiksi pienellä kauhalla. Mikroskooppitutkimus voidaan tehdä samana päivänä, mutta sieniviljelystä saadaan lopullinen vastaus 4–6 viikon kuluttua. Jos sientä ei viljelyssä kasva, se ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö kyseessä kuitenkin olisi kynsisilsa. Viljely uusitaan tarvittaessa toisen, joskus kolmannenkin kerran. Lääkäriin kannattaa lähteä, kun silsa on vasta alussa ja vallannut vasta pienet alueet yhdestä tai parista kynnestä. Silloin silsa saadaan varmimmin parannetuksi kokonaan, joskus jopa pelkällä lääkekynsilakalla, jossa vaikuttavana aineena on amorolfiini tai siklopiroksi.